Korjauskulujen vaikutus asunnon tuottoon

Korjauskulujen vaikutus asunnon tuottoon

Asuntosijoittajan kokonaistuotto muodostuu vuokratuotosta ja asunnon arvonmuutoksesta. Korjauskulut (vuosikorjaukset) ja erityisesti peruskorjauksesta aiheutuvat kustannukset vaikuttavat asunnon kokonaistuottoon. Vanhemmissa kerrostaloissa korjauskuluilla on merkittävä vaikutus kokonaistuottoon, joten korjauskuluihin on syytä kiinnittää aina huomiota sijoituspäätöstä tehdessä.

Toimitusjohtajan katsaus

Hyvä osakkeenomistaja,

Vuoden kolmas kvartaali on ollut yhtiössämme työntäyteinen. Olemme kilpailuttaneet ja kartoittaneet neuvonantajia seuraavaan kasvuvaiheeseen.

Kilpailutusten ohella olemme tarkentaneet strategiaa ja tehneet suunnitelmaa taseen pääomarakenteesta. Myös yhtiön kustannusrakennetta on kevennetty, mikä parantaa yhtiön kannattavuutta.

Kolmannen kvartaalin pääkohtia:

  • Toteutimme 316 asunnon hankinnan ja suoritimme loppuun asuntojen haltuunoton.

  • Uudelleenjärjestelimme toimintoja kilpailuttamalla asuntojen hallinnointipalvelut. Valitsimme Realia Asset Managementin asuntosalkkumme hoitajaksi.

  • Saimme valmiiksi johdon raportoinnin työkalut, jotka mahdollistavat jatkossa jatkuvan taloudellisten tunnuslukujen raportoinnin kvartaaleittain.

  • Olemme jatkaneet asuntosalkkumme strategista arviointia ja nopeuttaneet suunnitelmaa salkun kiertonopeuden lisäämiseksi.

  • Yhtenä esimerkkinä tästä laitoimme Oulun Kenttätien laajasti peruskorjatun kerrostalon myyntiin välittäjien kilpailutuksen jälkeen.

Jatkamme yhä rahoituskustannusten optimointia kasvua vastaavalle tasolle. Se on nopein ja tehokkain tapa luoda arvoa meille osakkeenomistajille. Rahoitusjärjestelyjen jälkeen otamme jälleen suunnan kohti kasvua. 

Parhain terveisin,
Juha-Matti Huhtanen
toimitusjohtaja
Huhtanen Capital Oy

Asuntosijoittaminen - Suoraan asuntoihin vai kiinteistösijoitusyhtiön kautta?

Asuntosijoittaminen - Suoraan asuntoihin vai kiinteistösijoitusyhtiön kautta?

Asuntosijoittaminen kiinnostaa ja on hyvä tapa aloittaa sijoittaminen. Asuntoihin ja kiinteistöihin voi sijoittaa joko suoraan tai sijoittamalla kiinteistösijoitusyhtiön osakkeisiin. Molemmissa on omat puolensa.

Lue artikkelista lisää asuntosijoittamisen tyylien eroista ja mahdollisuuksista.